Viides luku - MAERO II

Tänään on koulussa keskusteltu tästä kauhajoen tapauksesta. Mitäpä tässä voi sanoa sitten? Näin kävi, eikä sille voitu mitään. Pelkään että vuoden sisään näin käy jälleen. Miksi pelkään niin? Koska jokin nämä jutut aiheuttaa, eikä sille ole nopeaa ratkaisua olemassa.
Emme edes tarkkaan tiedä miksi.
Ainahan sitä voi jakaa miekan pistojen lailla syytöksiä sinne ja tänne, syyttää mediaa, ja tietokonopelejä, ja elokuvia, metalli musiikkia, youtubea, opettajia, poliisia (tätä tulee taas, ihan varmasti), päättäjiä, terveydenhuoltoa, kotia, vanhempia, koulukiusaajia.

Tällainen on maailma jossa elämme, ihmiset satuttavat toisiaa, repivät, riistävät, tuhoavat ja tappavat.
Niin on ollut läpi aikojen.
Itse olen pohtinut sitä että tällaiset teot syntyvät vihasta, vihasta koulukiusaajia kohtaan, ja niitä kohtaan jotka kohtelevat kaltoin, mitätöivät tai jättävät huomiotta. Mutta eräs ystäväni totesi luennolla viisaasti sen, minkä hän oli huomannut. Kouluampujat tahtovat, kaipaavat; janoavat jotain parempaa. Mutteivat saa, ja siksi näin käy.
En ollenkaan ymmärtänyt kuinka viisas ystäväni onkaan!
(Edellä mainittu syy ei varmastikkaan päde kaikkiin tapauksiin, mutta se on mielekkäämpi ja luultavasti totuudellisempi vastaus kuin "He olivat hulluja").

Mutta oikeasti, tuon asian olen löytänyt itsestänikin. Sitä tekee pahaa, tai ainakin ajattelee sitä, tietäen kyllä sisimmässään että se on väärin. Mutta teko ja ajatus huutavat kokoajan jollekkin; "pysäytä minut", "sano minulle että olen väärässä", "todista että olen väärässä""sano että minua rakastetaan"... "Mutta kuuleeko kukaan?
Ehkä, ehkä ei.
En ala puollustelemaan näiden rikosten tekijöitä, en näiden enkä muidenkaan, vaikka näin kirjoitankin. Viimekädessä tietoisesta pahasta teosta on vastuu tekijällä itsellään.
Minä en ala täällä ketään tuomitsemaan,
Herra on totinen tuomari.

Minulla ei ole sanoja lohduttaa surevia.
Joten vaikenen .